Päättämättömyys. Se on piinannut minua niin kauan kun voin muistaa. Kymmenen vuotta sitten asuin pikkiriikkisellä paikkakunnalla ja leipäni oli loppunut. Kävelin neljä kilometriä kauppaan ja neljä takaisin - ilman leipää. En ollut osannut valita, mitä niistä halusin.
Lukemattomat innostuksen kohteet. Olen tuhlannut niin paljon vouhkoamista ja suunnittelua asioihin, joiden kuitenkin olen antanut jäädä, sillä en enää ole ollutkaan varma, ettenkö keksisi jotakin vielä parempaa. En ole osannut tarttua, sillä olen pelännyt, että samalla minulta jää huomaamatta jotakin vielä kiehtovampaa.
Kokonaiskuvan puuttuminen. Selkeiden ja eritoten pysyvien mielipiteiden muodostaminen on minulle hankalaa. Poukkoilen Mielipidemaailmassa ajatusten keskellä, enkä tiedä, mitkä niistä ovat minun. Juurettomana ostan tänään ajatuksen sieltä, huomenna tuolta. Vaihdan kantaa, enkä pysty perustelemaan sitä edes itselleni.
Ahdistus. Sen huomaan seuraavan minua. Painavana ja painostavana. Se tiukkaa minua jo vihdoin ottamaan selon, tarttumaan, pysymään, olemaan. Se syyttää minua ajan juoksusta, ajan ja ajatusten hukkaan heitosta. Vaikka se kuristaa, se on ystävä. Se ei anna minun enää jatkaa kiemurtelua, vaan vaatii minulta sen, mihin pystyn - olemaan itseni.
Kun sain ensimmäisen tyttäreni kuusi vuotta sitten, unohdin kaikki omat ajatukseni. Elin tuon uuden ihmisen pauloissa kauan ja syvästi. Se ei ollut tietoinen valinta tai uhraus, olin vaan niin haltioissani, etten ehtinyt olla itseni. Se ei ollut mikään ongelma silloin, en edes huomannut sitä.
Kuitenkin kun pieni vauvani varttui pieneksi tytöksi, se alkoi valjeta minulle. En enää tiennyt mitään itsestäni. Nyt, kun minulla olisi taas ollut aikaa kirjoille, en enää tiennyt, mitä olisin halunnut lukea. Iltaisin, kun minulla olisi ollut aikaa kirjoittaa tai maalata, en enää ryhtynyt niihin. Olin ollut kova musiikinkuuntelija, enää en tiennyt, mistä musiikista pidin. En tiennyt, millaisia vaatteita halusin käyttää. Minulla oli opiskelupaikka korkeakoulussa jo valmiiksi odottamassa, ja hyvä niin - en olisi osannut valita sitä enää.
Kaneli. Siitä pidin. Sain sen selville kovalla ajatustyöllä, kun pakotin itseni keksimään elämästäni jonkin asian, josta ihan itse pidin. Nyt toista tytärtä ja monia vuosia rikkaampana en ole kovinkaan paljon viisaampi.
Mutta jotakin on tapahtunut. Ystäväni Ahdistus on ajanut minut umpikujaan. En enää keksi yhtäkään tekosyytä, en yhtäkään puolustusta. Minulla on pakko. Pakko löytää itseni taas.
